parempia kuvia, valmista ja lankoja - better pics and yarn
08.09.2008 - 16:21 / Kategoriat: Valmiit! - Finished!
Viime yönä otin sitten puikot kauniiseen käteen ja sorvailin lopuista Noroista Blogineidon takkiin sopivaisen myssynkin. Kun alkaa tuota olla semmoiselle tarvettakin. Lisäksi neuloin kaula-aukon uusiksi, se on nyt paljon parempi. Nappailin sitten päiväsajan kunniaksi vähän parempia kuviakin. Sekä takista että neidosta. Neidolle sattuivat kuviin tanssivat kädet.






Laitan kauppaan kohta uusia lankoja, uutuuden nimi on Kipuna kiivaana. Ehkä viittaa hartioihini? Tai kipunoihin? Lisäksi laitan sinne muutamia uniikkeja vyyhtejä. Kiinnostuneille vielä tietoisku, että sukkavahvuista kashmiria on valmistumaisillaan myös, muutamina värjäilyinä, näin alkuun.

Loppuun laitan vielä perinteeksi muodostuneen Ihan Muuta -kuvan. Otin lauantaina kuvia mun kuorostani, koskapa tarvinnemme niitä hyvin pikaisesti, eikä tähän hätään tullut saaduksi ammattikuvaajaa. Ja minä lienen porukasta ainut, jota ei välttämättä tarvita kuvassa. Ei ihan perinteisiä kuorokuvia?

Last night I decided to knit a small tammy style hat. I think she will need it soon.
At daytime I shooted some pics more. Little better, maybe? She has dancing hands in some pics.
At daytime I shooted some pics more. Little better, maybe? She has dancing hands in some pics.






Laitan kauppaan kohta uusia lankoja, uutuuden nimi on Kipuna kiivaana. Ehkä viittaa hartioihini? Tai kipunoihin? Lisäksi laitan sinne muutamia uniikkeja vyyhtejä. Kiinnostuneille vielä tietoisku, että sukkavahvuista kashmiria on valmistumaisillaan myös, muutamina värjäilyinä, näin alkuun.
I will put these dyeings in shop. In last pic you can see some promophotos of my choir I shooted because we didn´t catch one professional.

* * * * *
Loppuun laitan vielä perinteeksi muodostuneen Ihan Muuta -kuvan. Otin lauantaina kuvia mun kuorostani, koskapa tarvinnemme niitä hyvin pikaisesti, eikä tähän hätään tullut saaduksi ammattikuvaajaa. Ja minä lienen porukasta ainut, jota ei välttämättä tarvita kuvassa. Ei ihan perinteisiä kuorokuvia?




*PATTERN: 

Noroneuleessa on ihanat värit!
Kauniille on mukava kaunista tehdä
Ja kuvat ovat aivan kuin satukirjasta, kaunista:o)
Ennenkin olen blogiasi käynyt lueskelemassa ja ihastelemassa värjäyksiäsi...Tykkään, kun annat nimen jokaiselle väriyhdistelmälle!