Hyvät ystävät! Toverit! Lapset! Kadunmiehet! Kissat! Koirat! Tämä on megavuodatus täysin höyrähtäneeltä ihmiseltä. Poistukaa, jos hullaantuneen ja rakastuneen ihmisen ylitsevuotava intoilu aamutuimaan ärsyttää. En saanut yöllä nukutuksi. Olen saanut herätyksen, eikä uni tullut.

Te pääsette matkalle, mun mukanani. Ja minä se vasta pääsenkin, unohtumattomalle matkalle!


Sain taannoin mielenkiintoisen yhteenoton Suomen Käsityön Ystäviltä. He kysyivät, haluaisinko tehdä blogissani ryijyä ja näin levittää ryijynteon ilosanomaa. Minä sanoin samalta istumalta, että ilman muuta!

En ole ikinä tehnyt ryijyä.

Eilen menin paikalle. En oikein voi mitenkään selittää, miten haltioiduin, suorastaan hurmioiduin.

SKY on paikka, jossa tehdään perinne- ja taidetekstiilejä ja vaalitaan kotimaista käsityötaitoa. Kulttuurityötä, siis. Vaikka se on nykyään yritystoimintaa, on se silti voittoa tavoittelematon yritys, (siis vähän niinkuin joidenkin lankabisnekset [*tirsk*]).
Uskokaa tai älkää, mutta joku onnellinen ihminen tässä maassa saa vielä pitää yllä työkseen omia ja kansakunnan käsityötaitoja! Siis ihan palkan edestä kirjoa, kutoa tai vaikka ommella ryijyjä. Uskomatonta! Mä haluun sinne isona töihin!

Tekeillä oli puolustusvoimille lippuja, vanhojen suunnitelmien mukaan kirjottuja tyynyjä, ryijyjä ja näin vastavalmistuneen, oman olohuoneeni kokoisen maton, olikosenytmoskovansuurlähetystöön. Upeita kaikki!

Käsityön ystävät on jotenkin näyttäytynyt mulle aikaisemmin vähän arvokkaana ja sisäänpäinkääntyneeltä oraganisaationa, vähän niinkuin armas yhteistyökumppanini Suomalaisen Kirjallisuuden Seurakin. Mutta voi kuinka väärässä ihminen joskus onkaan!

Nyt siis olen sopinut, että aloitan valtavan ryijyprojektin täällä blogissani. Mutta älkää peljätkö, neuleita ja lankoja tulee melkein entiseen malliin. Jostain vain venytän pari lisätuntia vuorokauteeni.

Oli ihan älyttömän vaikeaa päättää, minkä ryijyn valitsisin. Kun siellä on modernia ryijyä, on jugendryiyä, kansanomaista ja sun mitä Sikkka Könöstä.

Ensimmäinen ihastukseni oli Eliel Saarisen Ruusu-ryijy. Siinä on jotain fallistista uhoa ja ihana vihreä väri. Näin tämän eilen livenä ja onhan se nyt tietenkin ihan eri asia. Tämä on tällainen yksiulotteinen, yksivärinen... no... kuvatus!



Toinen ihastukseni on yhä moderni ikiklassikko, Gallen-Kallelan Pariisin maailmannäyttelyyn vuonna 1900 (ihan tosi! 108 vuotta sitten!) suunnittelema Liekki-ryijy, joita on saatavana kolmena eri versiona:






(Kuvat on suoraan Suomen Käsityön Ystävien sivuilta pöllityt)

Ensin siis kuvittelin tekeväni Ruusun, mutta sitten aloin miettiä, mihin sellaisen meidän kotona laittaisi. Aikamoisia vaatimuksia asettaa, kaiken muunkin pitäisi olla herkkää ja just tietynlaista. Liekkiin, iättömään, kallistuin sitten. No hitto, niitäkin on kolme mahtavaa versiota. Sain ihailla eilen tuota punaruskeaa, joka oli ensin halajamani, valtavana kolmemetrisenä, suurennettuna ryijynä, joka oli lähdössä jonnekin julkiseen tilaan. Se oli kyllä vaikuttava, mutta jotenkin nuo värit eivät sitten vakuuttaneetkaan. Päädyin siis siniseen, joka kieltämättä on enemmän mun ja meidän kodin värinen.

Sitten oli tehtävä päätös siitä, haluanko reunallisen vai reunattoman version. Aluksi ajattelin tekeväni reunattoman, mutta päädyin sittenkin reunalliseen: olenhan kaiken dekoraation ystävä, sitä paitsi luultavasti tuo reunus on aika kiintoisaa ommeltavaa. Lisäksi reunus on niin Gallen-Kallelamainen.

En saanut tarpeita vielä mukaani, jokin väri oli langoista lopussa. Sain kuitenkin tuollaisen 20 x 20 cm:n harjoitteluryijyn. Aloitin sitä vähän jo eilen ja tapani mukaan, koska olen Vastarannan K., päätin tehdä sen oman pääni mukaan, en annetun mallin mukaisesti. Saattepa sitten nähdä! Gallen-Kallelaa en ajatellut käydä oikomaan, kumminkaan, saattoi kuitenkin Aksu tietää minua paremmin, vai?



Nyt mulla ei ole muuta ongelmaa kuin se, että tuo ryijynrotkale on vähän isompi kuin harjoitusryjyseni. Nimittäin 145 cm x 190 cm. Kuvittelen, että se voisi olla valmis ehkä kolmen vuoden päästä. Olen kumminkin realisti. Mutta kesken en jätä mitään!

Luin eilen saamani ryijynteko-ohjeet autossa, Helsingin keskustan ruuhkassa, liikennevaloissa. Kun luin ihan lopusta kohdan "Ryijy on arvokas perintötekstiili" liikutuin ja aloin pillittää vuolaasti. On tämä ihme maailma.

(Kiitos Paula, kiitos Suomen Käsityön Ystävät, kiitos elämä ja universum!)